Ruoka vaikuttaa sekä kehoon että mieleen

Ruoka vaikuttaa sekä kehoon että mieleen Posted on heinäkuu 11, 2017Leave a comment

Ruualla on yllättävän suurta vaikutusta hyvinvointiimme – voidaankin sanoa, että syömämme ruoka vaikuttaa sekä kehoon että mieleen. Tästä syystä ei olekaan lainkaan yhdentekevää, millaista ruokaa syömme ja millaisia ruokavalintoja teemme. Tällä sivulla pureudutaan lähemmin erilaisiin ruokaan liittyviin teemoihin.

Vitamiinit ovat tärkeä osa terveellistä ruokaa

On tärkeää, että saat ruuastasi riittävästi erilaisia vitamiineja. Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee runsaasti erilaisia vitamiineja; A-vitamiinia, erilaisia B-vitamiineja, C-vitamiinia, D-vitamiinia, E-vitamiinia ja K-vitamiinia. Esimerkiksi K-vitamiinin puutos aiheuttaa veren hyytymisen heikentymistä ja D-vitamiinin puutos voi aiheuttaa jopa riisitautia. Tietoisuus vitamiineista on peräisin vasta 1900-luvulta. Tätä ennen vitamiineja ei varsinaisesti tunnettu, mutta esimerkiksi muinaisessa Egyptissä tiedettiin jo, että maksan syöminen auttoi hämäräsokeuteen. 1700-luvulla puolestaan huomattiin, että keripukkia voidaan ehkäistä syömällä sitrushedelmiä.

Oikeanlainen ruokavalio auttaa pitämään painon kurissa

Ylipainosta on runsaasti terveydellistä haittaa ja sen voidaan jopa sanoa olevan nykyajan vitsaus. Nykyisin työ ei useinkaan ole enää niin fyysistä kuin ennen, minkä lisäksi tarjolla on aikaisempaa enemmän sekä makeita että rasvaisia herkkuja. Nämä herkut kertyvät helposti vyötärölle ja aiheuttavat ylipainoa. Tästä syystä onkin tärkeää seurata mitä suuhunsa laittaa, minkä lisäksi on tärkeää liikkua riittävän paljon.

Ravinto vaikuttaa ihmisen mieleen monin tavoin

Ravinto ei vaikuta ainoastaan kehoomme, vaan se vaikuttaa yllättävän voimakkaalla tavalla myös mieleemme. Tästä syystä mainoslause, jonka mukaan hyvää ruokaa syömällä saamme itsellemme paremman mielen, ei ole aivan vailla todellisuuspohjaa. Ravinnon vaikutus aivoihimme ja mieleemme on nimittäin todistettu tieteellisesti. On jopa todettu, että äidin raskaudenaikainen ruokavalio vaikuttaa lapsen kehittymiseen ja sillä voi olla vaikutusta jopa lapsen myöhäisemmissä elinvaiheissa. Ihminen on todellakin psykofyysinen kokonaisuus eikä ravinnon merkitystä tähän kokonaisuuteen pitäisikään koskaan aliarvioida.

Jos mielesi tarvitsee piristystä, kokeile vaikkapa tryptofaani-aminohapon lisäämistä ruokavalioon. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jos ruokavaliossa ei ole lainkaan tryptofaania, vaikuttaa tämä mielialaan negatiivisella tavalla. Myös aminohapon liian vähäinen saanti saattaa aiheuttaa masennusoireita sellaisten henkilöiden kohdalla, joilla on masennustaipumusta. Omega-3-ryhmään kuuluvat rasvahapot ovat toinen keino apean mielen torjumiseen.

On tärkeää erottaa uskomukset tieteelliseen tietoon perustuvista väittämistä

Puhuttaessa ravinnon vaikutuksesta ihmismieleen on hyvä kuitenkin muistaa, että ihmisten keskuudessa elää myös yhä edelleenkin tiettyjä uskomuksia, jotka eivät perustu tieteelliseen tietoon. Toisinaan onkin vaikea erottaa nämä uskomukset tieteelliseen tietoon perustuvista väittämistä. Tavallinen ihminen helposti yksinkertaistaa asioita ja saattaa tarttua yksittäisiin tiedonmuruihin. Tämä saattaa johtaa esimerkiksi siihen, että tiettyjä ruoka-aineita, kuten hiilihydraatteja, pidetään yksinomaan huonoina ja kehitellään ruokavalioita, joiden noudattaminen perustuu lähes täysin tiettyjen ruoka-aineiden välttämiseen. Kuitenkin olisi tärkeää tarkastella ravintoaineita sekä niiden vaikutuksia kokonaisvaltaisella tavalla. Yksittäisten ruoka-aineiden välttäminen tai suosiminen ei välttämättä tuo toivottuja tuloksia.

Tällaisesta yksinkertaistamisesta sekä tiettyihin ruoka-aineisiin keskittymisestä voidaan tietyllä tavalla syyttää myös tiedeyhteisöä, joka voisi käyttää asiantuntemustaan nykyistä enemmän kaikenlaisten harhakäsitysten oikomiseen. Näin tieteestä voisi olla ensikäden hyötyä myös tavallisille kuluttajille. Tieteellisestä tiedosta voisi myös pyrkiä tekemään nykyistä helpommin ymmärrettävää ja se voisi olla helpommin lähestyttävissä. Toisinaan on jopa vaarana, että tutkijat hautautuvat yhä syvemmälle kammioihinsa ja erkanevat yhä enemmän tavallisista kuluttajista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *